Höyhenen kevyt

Lasiset luut,

silkkipaperinen iho,

höyhenen kevyt.

Kasvoillaan naamio ilon,

ei koskaan tarpeeksi hyvä.

Aina liikaa tai liian vähän,

peilikuva ikuinen vihollinen.

Yhdessä

En vieläkään ole varma,

onko tämä kotini.

En pelkää enää pimeää,

vaikken eteenpäin näe.

Kaksi kaunista loistaa voi,

yhdessä samanlaisina.

Kuin ruska puiden lehdissä syksyisin,

niin erilaisina.

Anna minun

Anna minun hukkua,

kadota maailmasta.

Muuttua läpinäkyväksi,

kuiskaukseksi tuulessa.

Anna minun nukkua,

ikuista unta.

Lentää unimaailmassa,

onnellisempana kuin ikinä.

Metsien kuningatar

Kukkaseppele kruununa hiuksissaan,

metsien ja niittyjen kuningattarella.

Paljaat jalat ruohikon keskellä,

voikukan siemenet puhaltaa tuulen mukaan,

vapaiksi lentämään kuin taivaanlinnut.

Havunneulaset terävinä jalkojen alla,

sammaloituneet kivet ja naavaa puissa.

Linnunlaulu metsässä kaikuu

vesi solisee pieninä puroina.

Loputtomat sanat

Kuuletko jo äänet,

loputtomat sanat.

Näetkö jo sumun,

valot vastarannalla,

Aika aivan pysähtyy,

hiljaa istuu paikallaan.

Valot sammuu välkehtii,

alkaa uusi maailma.

Kesä

Suklaa sulaa sormiin,

veli kiipeää vartiotorniin.

Kesä maistuu vadelmilta,

pieniltä hennoilta suudelmilta.

Pihalla tuoksuu punaiset ruusut,

äiti pesee ikkunaruudut.

Aurinko paistaa kirkkaasti,

linnut laulavat koreasti.

Minä istun laiturilla,

mökkitilan laitamilla.

Jalat kastuvat vedessä,

on kesää vielä edessä.

Kevyempi kantaa hautaan

Keltaiset ikkunat, punaiset liikennevalot.

Ihmiset kulkevat napit korvilla,

kevyemmät jalat maan pinnan yllä,

pienemmät polut metsässä.

Valkoiset kinokset, sininen auto.

Sulaneet väriliidut paperilla,

Henkäys henkäykseltä pienempi,

kevyempi kantaa hautaan