Kevyempi kantaa hautaan

Keltaiset ikkunat, punaiset liikennevalot.

Ihmiset kulkevat napit korvilla,

kevyemmät jalat maan pinnan yllä,

pienemmät polut metsässä.

Valkoiset kinokset, sininen auto.

Sulaneet väriliidut paperilla,

Henkäys henkäykseltä pienempi,

kevyempi kantaa hautaan

Kupliva - Runotorstai

Kirkas auringonpaiste

kuin kupliva ilo sisälläni.

Hymy vaikeasti vältettävä,

päivät tuntuvat ihanilta.

Onnea on nauttia joka päivästä,

päästää kupliva ilo valloilleen.

Kikattaa kavereiden kanssa,

hymyillä vastaantulijoille.

Ikävä

Kesällä me hengattiin,

musiikin tahtiin svengattiin.

Yhdessä aina dokattiin,

öisin kaduilla harhailtiin.

Kaikki loppuu aikanaan,

kaikki kaunis katoaa.

Mikään ei pysy ennallaan,

kaikki leijuu irrallaan.

Hukassa

Peilistä katsovat harmaat kasvot,

en tunnista niitä omikseni.

Toinenkaan peili ei näytä minua,

vaan jonkun kalpean haamun.

Katson käsiäni,

yhtä harmaat nekin ovat.

En tunne enää itseäni,

olen hukassa.

Loppu

Istun metron oranssilla penkillä,

en muistanut käydä aamulenkillä.

Mietin sanojasi ja penkki painaa selkää,

mietin sanojasi mutta en enää pelkää.

Pelkää tulevaa elämää,

Pelkää suurta ikävää.

Sitä ihmeellistä unelmaa,

karua totuutta huutavaa.

Synkkää umpikujaa,

kun mentiin liian lujaa,

väistämätöntä loppua,

ei siihen voinut tottua.

Muistot

Muistot ovat vaikeita kantaa,

ne eivät voi mulle rauhaa antaa.

Näen muistot pahoina unina,

haamuja niissä ainakin tusina.

Mihin ikinä mä menenkin,

sinne haamut löytää sittenkin.

Minä pelkään olla yksin,

pelkään hukun ajatuksiin.

Muistoista en osaa irti päästää,

ne eivät voi sieluani säästää.

Katson niitä kuin vanhaa vanhaa filminauhaa,

joka edes takas vaan kaiken aikaa jauhaa.

Levitän siipeni

Pimeästä aurinkoon,

levitän siipeni,

opettelen lentämään,

vaati se mitä vain.

Huudan pahan olon pois,

irrottaudun kahleista.

Tartun hetkeen

lennän vapauteen.