Päivät matavat mustana
tahnana eteenpäin,
sotkevat kaiken, eikä
mennyttä voi unohtaa.
Musta möykky sisälläni
kasvaa ja kasvaa,
kunnes en pysty
hengittämään.
Kaikki on mustan peitossa,
katulamput, ovikellot ja
nojatuolit,
tiskiallas, vaatekaappi ja
postilaatikko.
Musta tarttuu kaikkialle,
eikä päästä irti.
6 kommenttia:
Siirrä vähän kerrallaan syrjään mustaa,valoa tulee aina jostakin ja se lisääntyy. "Kaikkea mustaa" ei saa kerralla pois, mutta jostain se jouttuu päästämään irti Hyvin kuvaat tunnetta, etsi pieni valonpilkahdus ja kirjoita valon runo
Kiitos kommentista :) Joo tämä oli vähän synkempi runo, kyllä niitä valoisempiakin on tulossa.
Mustan läpi ei näe valoa. Valo löytyy. Epätoivoa, joka mielestäni päätyy mustan taakse.
Kiitos kommentista :) Niinhän se menee
Koskettava runo, joskus joutuu kulkemaan pimeässä jotta löytäisi valon. Hienosti kirjotettu Milla! ♡
Kiitoa Irkkunen! :) kiva kuulla että pidät
Lähetä kommentti