torstai 26. maaliskuuta 2015

Musta - Runotorstai


Päivät matavat mustana tahnana eteenpäin,
sotkevat kaiken, eikä mennyttä voi unohtaa.
Musta möykky sisälläni kasvaa ja kasvaa,
kunnes en pysty hengittämään.

Kaikki on mustan peitossa,
katulamput, ovikellot ja nojatuolit,
tiskiallas, vaatekaappi ja postilaatikko.
Musta tarttuu kaikkialle, eikä päästä irti.

6 kommenttia:

unelmikko kirjoitti...

Siirrä vähän kerrallaan syrjään mustaa,valoa tulee aina jostakin ja se lisääntyy. "Kaikkea mustaa" ei saa kerralla pois, mutta jostain se jouttuu päästämään irti Hyvin kuvaat tunnetta, etsi pieni valonpilkahdus ja kirjoita valon runo

Milla kirjoitti...

Kiitos kommentista :) Joo tämä oli vähän synkempi runo, kyllä niitä valoisempiakin on tulossa.

arleena kirjoitti...

Mustan läpi ei näe valoa. Valo löytyy. Epätoivoa, joka mielestäni päätyy mustan taakse.

Milla kirjoitti...

Kiitos kommentista :) Niinhän se menee

Irkkunen kirjoitti...

Koskettava runo, joskus joutuu kulkemaan pimeässä jotta löytäisi valon. Hienosti kirjotettu Milla! ♡

Milla kirjoitti...

Kiitoa Irkkunen! :) kiva kuulla että pidät