Pienenä tapasin sulkeutua
laatikkoon,
ettei kukaan mua löytäisi,
karata maailman pahuutta
pakoon,
laatikko mua turvasi.
Huudot ja meteli taakse
jäivät,
pelko valtasi mielen,
istuin laatikossa kaiket
päivät,
keräsin rohkeutta
vähitellen.
Kuin perhonen toukan kotelosta,
hiljalleen ulos uskalsin,
uskalsin luopua turvapeitosta,
enkä enää sinne tahdo takaisin.
2 kommenttia:
Milla, koskettava runo lapsen peloista ja siitä miten niistä voi kuitenkin jatkaa eteenpäin ja kasvaa...perhoseksi :)
Kiitos paljon Sari :)
Lähetä kommentti